Matkani hoikempaan elämään alkoi 5/2018 ja paino 138,8kg tänään paino 68,3kg. Huikea muutos monessakin mielessä ja ajattelin kertoa teille muutamia asioita joita olen havainnut matkani aikana ja nämä on vain minun huomaamia juttuja, jotka on minulla toiminut. Kertoilen nyt ensiksi havaintoja syömisistäni.
Syödä täytyy riittävästi ja riittävän usein. Napostelun sain kuriin, kun söin riittävän paljon kerrallaan ja kuusi kertaa päivässä. Aluksi tuntui hurjalta syödä niin usein, mutta äkkiä siihen tottui.
Proteiinin saanti on tärkeää ja tähän minulle rt sanoi, että aivan sama mistä sen saa kunhan sen saa. Itse käytän paljon maitotuotteita ja jotenkin ajattelin, että se on jotenkin huono, kun käytän, niin vähän lihatuotteita.
Oikeanlaisen riittävän rasvan saanti on myös tärkeää sekä veden juonti.
Jossain vaiheessa jätin vehnän ja näkyvän sokerin ruokavaliosta pois melkein kokonaan. Oikeastaan vain jos ruisleivässä oli vehnää niin siitä sitten tuli ja toinen mitä käytin, niin joskus paistettiin lättyjä.
Varmaan jotain ajatuksia joita meinasin kirjoittaa teille, niin jäi nyt pois,mutta lisäilen sitten vaikka kommenttiin. Toisella kertaa kirjoittelen teille ajatuksia liikunnasta tai henkisestä valmistautumisesta. Kumpi kiinnostas enempi? Kiitos jos jaksoit lukea loppuun.
|
68,3 kg
Disminuído hasta ahora: 70,5 kg.
Aún para ir: 8,8 kg.
Dieta seguida: Bien.
|
Perdiendo 0,7 kg a la Semana
|